Katson Toy Story 3:a lasteni kanssa. Kaatopaikalla lelut ovat ilmeisesti ainoat tietoiset olennot kaikkien satunnaisten muoviesineiden joukossa. Ja silti neljännessä osassa tutustumme itsetietoiseen sporkkiin, jonka Bonnie, nuori lapsi, on nimennyt Forkyksi. Tämä viittaa siihen, että tietoisuus Toy Story -universumissa upotetaan esineisiin vasta, kun ihminen nimeää ja rakastaa niitä. Tämä selittäisi, miksi Sidin huoneessa olevat lelut ensimmäisessä elokuvassa näyttävät olevan alkeellisempia ja villimmät tietoisuudet, heijastaen lapsen tietoista tilaa, joka ne omistaa. Minun täytyy kehittää tätä teoriaa lisää. Kerron, mitä keksin.

Jotkut ovat huomauttaneet, että toisen elokuvan lelukaupassa olevat lelut ovat tietoisia, vaikka lapsi ei ole vielä omistanut niitä. Tämä vaikuttaisi kumoavan teoriani, paitsi että nuo lelut toimivat tehdasasetuksilla. He eivät ole tietoisia itsestään leluina (aivan kuten Buzz ensimmäisessä elokuvassa). Näin ollen suhteessa lapseen, ja heidän suhteensa kautta lapseen, lelu tulee tietoiseksi itsestään ja alkaa tietää, ja aluksi suurella kivulla, hyväksyä todellisen luonteensa. Mikä johtaa lopulta siihen, että Toy Story on syvä hengellinen allegoria ihmisen suhteesta Jumalaan.